Periaatteet - Principles

Tuodahan ei kannata pelkästään tuomisen vuoksi vaan mielestäni tuontipennussa "täytyy olla sitä jotakin". Se jokin voi olla esimerkiksi mielenkiintoinen sukutaulu tai näyttöä toimivuudesta ja työkyvystä vanhempien puolelta heidän terveystutkimustuloksiaan ja luonnettaan unohtamatta. 

Tuontipentu samalla tavalla kuin oma kasvatustyönikin sisältää harkintaa, asioiden vaakakuppiin laittamista ja punnitsemista, päätöksentekoa ja joskus myös riskinottoja - röntgensilmiä ja kristallipalloahan meillä ei valitettavasti ole - mutta kun periaate on se, että taustat ovat parhaat mahdolliset ja lähtökohdat kunnossa, niin siitä on hyvä aloittaa. Ja kun ajattelee itsensä pennunostajan asemaan ja muistaa sen miten toivoisi itsensä kanssa samanlaisessa tilanteessa toimittavan, niin se on ensiarvoisen tärkeätä. Luottamus puhuu puolestaan.

Tuontia ajatellen myös ne kontaktit luotettaviin kasvattajiin ovat kullanarvoisia ja tärkeitä, tällöin ei ongelmia esim. papereiden ja pennun rekisteröintiasioiden kanssa ole luvassa vaan kaikki hoituu sujuvasti ajallaan. Koska tuon pentuja harvakseltaan ja ainoastaan silloin kun on mahdollista tuoda pentu Suomeen mielestäni mielenkiintoisesta yhdistelmästä eli siinä on todellakin "sitä jotakin", niin tuon pennun jalostusoikeudella ja osallistun tuomiseen omalla panoksellani. Tämä tarkoittaa sitä, että haluan olla (samalla tavalla kun pennun kasvattajakin maailmalla ja samalla tavalla kuin omien kasvattienikin kanssa) mukana perheen tukena koiran kehityksessä ja vaiheissa koko sen elämänkaaren ajan eli tämä edellyttää kommunikointia ja joustavuutta puoleen ja toiseen : ).

Näillä periaatteilla ja näillä ajatuksin tulen silloin tällöin tuomaan  espanjanvesikoiran pennun tarkan harkinnan jälkeen jostakin sopivaksi katsomastani yhdistelmästä ajatuksena saada "uutta verta" tänne Pohjolaan...j

Ota ihmeessä yhteyttä jos tuontipentu kiinnostaa ja kysy lisää : ) Tällä hetkellä haen aktiivista ja harrastavaa, koirakokemusta omaavaa kotia  syksyllä kotiutuvalle perrotyttöselle jalostusoikeussopparilla.